perjantai 20. helmikuuta 2009

Paketti perillä


Joku aika sitten Matleena bongasi tasaluvun blogissani. Mutta paketin toimittaminen venyi, kun halusin pakettiin myös jotakin itsetehtyä. Oulun reissun jälkeen olkapää alkoi vihoittelemaan enemmän ja käsityökielto oli jonkin aikaa päällä. Vieläkään en hirveästi neuloskele. Joten ristipistoja olkapää antoi tehdä ja siksi paketissa on neulotun tilalle saksikoriste saksineen. Lisäksi paketista löytyy pellavalankaa, huovutettu kännykkäkoru, valkoista suklaata ja virkkauslehti.

Täällä podetaan edelleen tautivuoteella on 3 viidestä. Yksi on taudin sairastunut ja yksi sinnittelee edelleen ja aikoo olla saamatta tätä tautia. Maanantaina alkaisi lapsilla hiihtoloma ja toivottavasti potilaat paranee ennenkuin loma alkaa. Ja minun täytyy olla maanantaina opiskelukunnossa. Tilinpäätöstä käydään koulussa läpi ja sieltä ei oikein voi olla pois.

No mutta nyt lähden sohvalle köllöttelemään.

2 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Tässä ihailen ihania lahjojani, kun jätin ne toistaiseksi tähän koneen viereen pöydälle! Olen edelleen yhtä hymyä! ;)
Paranemisia toivottelen, maltahan levätä!

Kati kirjoitti...

Mahtavan palkinnon on Matleena voittanut! Onnea vaan kovasti voittajalle. Paranemishaleja vielä lähettelen. =)

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...