perjantai 11. maaliskuuta 2016

Vertaistukisukat

Ensin meinasin julkaista tämän bloggerin puolella vasta kun molemmat sukat on valmiit. Tuleva kevät ja muut altisteet päättivät ettei puikkoihin hirveesti kosketa tai ainakin todella vähän ja tiuksasti maskin kera. Joten toinen sukka tulee sitten joskus, mutta ohje selityksinee tulee tässä.

#vertaistukisukat eli lyhyesti tukisukat. Nämä sukat on neulottu lämpimillä ajatuksilla vertaistukiryhmää kohtaa - Home Sweet Home. Ryhmää yllä pitää Terve Sisäilma Ry. Tämä ryhmä on pelastanut monta päivää sekä sieltä on saanut suuren avun ongelmien ja jaksamisen kanssa.

Nämä sukat ovat täynnä symboliikkaa, jota koetan teille avata. Jokainen näkee myös omia selitysksiään kuvioille, Niitä voi kertoa vaikka kommenttikenttää. Ohje löytyy google drivesta. Lankana itse käytin Novitan ipanaa sekä Red Heart Babya ja puikot oli kolomosen bambut.

Ensimmäinen kuviosatsi eli rinkulat ryhmän nimen kera kuvastaa pientä ihmistä sisäilma- ja terveysongelmien keskellä. Mutta yhdessä nämä ihmiset ovat vahvoja ja tukevat toisiaan eli siksi nämä ympyrät on yhistetty - vahva katkeamaton ketju. Yhdessä olemme vahvoja muuttamaan asioita sekä tukemaan toisiamme.


Seuraava kuviosatsi on sydämiä täynnä. Vertaistukea annetaan täydestä sydämest. Saman tai samankaltaisen asian kokenut ihminen auttaa ja tukee täydestä sydämestä toista vertaistaan. Olipa kyseessä vastoinkäyminen tai ilon aihe. Vertaistuki on puolestasi pahoillaan tai onnellinen täydestä sydämestään. Sisäilmasairas ihminen taistelee päivästä toiseen ennkokäsityksiä, väärää tietoa ja ymmärtämättömyyttä vastaan. Ilman vertaisia tämä taisto olisi liian raskas. Sisäilmataistossa ei ole voittajia - on vain selviytyjiä. Sisäilmataisto jättää muistot mieleen ja kroppaa loppu elämän ajaksi. Sitä ei pääse karkuun vaikka kuinka yrittäisi.

Turvavekko, jonka vertaistuki luo on vertaansa vailla. Verkko, joka tukee ja turvaa pahimmilla hetkillä ja iloitsee kanssasi hyvinä päivinä. Verkko kuvastaa myös meitä yhdistäviä asioita. Verrko on kuvastaa sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta jonka koett tässä ryhmässä - et ole yksin. Talot(huom ei tasakatot), joita koko ajan etsimme. Terveet, järjellä rakennetut ja ajallaan hyvin huolletut, jotka eivät sairastuta meitä lisää. 





Lapaosuus kertokoon siitä kuinka meistä jokainen on jaktuvasti joutunut muuttamaan etsien tervettä kotia tai vaihtamaan työpaikkaa sisäilmaongelmien vuoksi.



Mukavia neulehetkiä toivottelen juuri sinulle. Toivottavasti tästä ohjeesta on sinulle iloa.







3 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Ongelma sukanteossa. Pitääkö alkaa kaventaa jo sydänkuvion jälkeen ? Olen talokuvion alussa ja huomasin,ettei kuvio enää täsmää. Ohjeessa kuitenkin kerrotaan vasta resorin kohdalla kavennuksista. Mutta nyt kun kuviota katsoin niin onko siinä alussa kavennukset ? Voisiko ne kirjata ohjeeseen siihen kohti, mihin kavennus tulee :)?

Kirsi Kipakka kirjoitti...

Kavennuksen on ruutukuviossa. Yksi ruutu on yksi silmukka. Kuten huomaat ruudut alkavat erikohdasta.

Anonyymi kirjoitti...

Me puhuttiin myös juuri ystävän kanssa töissä, että olen huomannut, että jalkani turpoavat nykyään todella paljon. Hän suositteli, että hankkisin tukisukat ja että hänellä on ainakin auttanut. Todella hauskan näköisiä tukisukka malleja nuo sinun tekemät, hienoa!

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...