sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulukooste: olot ja kuvat

Tunnelmallinen, itsetehty, kivulias, runsas oireinen, mutta meidän näköinen joulu. Kantautuneita homeita, tuoksuja sekä pakollisia ruokakauppakäyntejä. Paljon ihmisiä joka paikassa joten maskikaan ei riittänyt enää suojaksi. Yksi käynti naapuri cityssä ennen joulua ja vieläkään siitä ei ole toivuttu. Joka paikassa on liikaan tuoksuja näin joulun alla. Rikki menneet poskien limakalvot vaativat varmaan pitkän loman tuoksuista ja homeista.


Itse tehtyä porkkanalaatikkoa(maidoton,gluteeniton), karjalanpaistia, lanttulaatikko muuttui keitetyksi lanttukuutioksi, kinkkua sinappihunnulla, kotisinappia, salaattia, perunoita, gluteenittomia riisipiirakoita(kiitos ystävälle) sekä kaupan riisipiirakoita. Meidän pöydässä ei ole kalaa missään muodossa.






Herkkupöytä taas notkui ja pitäs opetella tekemään pienempiä annoksia. Tortut nautittiin jo ennen joulua ja pakkasesta ei tarvinnut lisää sulatella. Piparikuusi on jo tuhottu. Piparijuustokakku suli suussa ja sitä tehdään toistekin. Aputontun taatelikakkua on nyt alettu vasta nauttimaan.







Ilmeisesti olin ollut tosi kiltti kun sain toivomani villasukat sekä paistinpannun. Olisin muuten joutunut uuden pannun ostamaan heti alennusmyynneistä.


 Hautausmaalle kävimme kynttilät viemässä tuulesta ja vesisateesta huolimatta.


Kinkkua sulatettiin perinteisesti monopolin pelaamisella.

Meidän joulu syntyi itsetehden joten siinä säästi pitkän pennin. Särkylääkepurkilla kylläkin sitä useammin on tullut käytyä. Nyt alkaa sitten toipuminen ennen seuraavia altistuksia.

Ei kommentteja:

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...